sunnuntai 24. marraskuuta 2019
Luento 10. Organisaatiokulttuurin johtaminen
Viimeisellä luennolla saimme vielä nauttia työelämän kuulumisista, kun Nea Kolmonen Valamis Oy:stä tuli kertomaan meille teknologiayrittämisen maailmasta.
Voin heti alkuun myöntää, että Valamis on minulle täysin tuntematon yritys ja jouduinkin ennen luentoa googlettamaan että mistä on kyse, olin hyvin yllättynyt siitä, kuinka pitkälle tämä Joensuulainen tietotekniikkafirma on päässyt.
Viime vuosina on ollut paljon otsikoita liittyen esimerkiksi siihen, millä tavalla Roviolla ja muilla pelialan yrityksillä on tapana panostaa työntekijöiden hyvinvointiin ja samaa sanomaa kertoi myös Kolmonen. Tietotekniikka-alalla työskennellään paljon ja kaikki työntekijät ovat osaajia, jotka panostavat työhönsä joskus liikaakin, minkä vuoksi on herätty esimerkillä johtamiseen, kuten siihen, että työsähköposteihin ei vastailla keskellä yötä esimiestenkään toimesta ja lomilla keskitytään lomailuun, eikä töistä stressaamiseen. Hyvät työsuhde-edut ja erilaiset virkistysmahdollisuudet ovat paitsi työntekoa tasapainottavia, myös työntekoon kannustavia.
Tämä kaikki kertoo organisaatiokulttuurin muutoksesta, enää työntekijä ei ole korvattavissa helposti, vaan osaamista on vaikeaa löytää ja persoona ratkaisee paljon siinä, sopiiko työhön. Ei ole millään muotoa sattumaa, että tämä näkyy ensin luovilla osaamisaloilla, jotka vaativat korkeaa osaamista ja ovat muutenkin uusia tekijöitä perinteisillä työmarkkinoilla.
Luennolla käsiteltiin erityisen paljon sitä, että millaisia kulttuureita erilaisilla yrityksillä on millä tavalla ne toimivat paitsi mainosvalttina, myös imagokysymyksenä. Ei ole sattumaa, että yrityksen hakevat paljon nimenomaan ‘’ hyviä ja positiivia tyyppejä mukaan reippaaseen työporukkaan’. Todellisuus voi olla aivan toista, mutta sen esilletuleminen on ongelmallista vain sellaisissa yrityksissä, joissa tämä on myyntivaltti, luennolla tästä käytettiin esimerkkinä esimerkiksi disney world-huvipuistoa.
Palatakseni vielä hieman työntekijöihin panostamiseen, Japanissa työpaikoilla ja metrossa nukkuminen on huomattavasti hyväksyttävämpää kuin meillä Suomessa. Syynä on toisaalta se, että työpäivät venyvät helposti kellon ympäri ja vapaat ovat harvassa, minkä vuoksi loppuupalaminen on todella yleistä. Siinä ei lohduta edes riippumatto kahvihuoneessa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Luento 10. Organisaatiokulttuurin johtaminen
Viimeisellä luennolla saimme vielä nauttia työelämän kuulumisista, kun Nea Kolmonen Valamis Oy:stä tuli kertomaan meille teknologiayrittämis...
-
Luennon sisällöistä keskeisinä kysymyksinä nousi esille byrokratian tarpeellisuus organisaatiossa, missä vaiheissa tai tilante...
-
Lähestyminen tämän kertaista aihetta organisaatiomallien johtamista tapahtui vierailijaluennon avulla. Meille osuustoiminnasta kertomaan s...
-
Viimeisellä luennolla saimme vielä nauttia työelämän kuulumisista, kun Nea Kolmonen Valamis Oy:stä tuli kertomaan meille teknologiayrittämis...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti